Palasin lomalta. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Olen hämilläni kaikesta kokemastani. Kiitollinen.
Viikko sairastupaa. Tuntuu, että meillä on eletty arkea viimeksi ennen hiihtolomaa. Eihän sellainen ole arkea, kun puolet jengistä vaan lepää pois kuumeettaan. Ainoa lohtu on, että se menee pois, kun antaa sille aikaa. Ja se meni pois. Nyt tuntuu ihmeeltä, kun viikonloppuna taas olimme omenaposkia, leikimme ja riitelimme jo ihan kuin tavallisesti.
Kesken jäänyt maalausurakka saatettiin vihdoin loppuun. Jotakin freesausta keittiön toiseen päätyyn kaipasin, vaikka halusinkin säilyttää elämän jäljet vanhoissa keittiökaapeissamme, jotka olemme haalineet sieltä ja täältä.
Haaveilin jättilaatoista. Mies maalasi ne minulle.
Kyllä tuli hyvä.
Halusin kiiltävää. Sainkin. Tykkään.
Kesäniittykimpustamme on jäljellä vain keltainen pallo.
Kotoilua. Ei minnekään menemistä.
Kunnes lopulta tulee sellainen tunne, että nyt on lähdettävä.
Perjantaina teimme retken, minä ja viisivuotiaani. Pitkä päivä kahdestaan, aamusta iltaan.
Retkellä söimme monta lihapullaa ja mansikkakakkua. Vågö-puutarhatuolit ja näkkäriä kotiutui meille, niin ja laskettelulasit. Ei sillä, että meillä olisi lasketeltu tänä vuonna. Ei. Hän vain tahtoi ne ja saikin omilla euroillaan.
Ikeassa on kiva käydä kerran tai kaksi vuodessa.
Lehtihyllyllä minua hymyilytti. Poikani niin luontevasti löysi paikkansa sieltä.
Omalta koivukujalta löytyi pajunkissoja.
Valkoistakin valkoisempaa.
Takapihan pellolla kantohanki, tai ei sittenkään…
Sateenkaaren värejä kuvauskeikalla.
Aamutalli oli hämmennystä täynnä. Kuulin sen heti oven avatessani. Ensin kimeääkin kimeämpi BÄÄ. Ja sitten siihen emolampaan vastaus BÄÄ.
Hetki oli niin liikuttava. Karitsojen piti syntyä syksyllä. Niin meille sanottiin, kun ostimme lampaat.
Ajattelimme, että ei koskaan tule mitään karitsaa. Sitten yhtäkkiä tulikin. Hain miehen töistä kotiin. Siellä me elimme todeksi jouluyön ihmettä tallissa keskellä keväistä kirkasta päivää. Voi sitä rakkauden määrää.
Ensin kimeääkin kimeämpi BÄÄ, ja sitten taas Inkerin vastaus; BÄÄ. Laitoin silmät kiinni ja kuuntelin.
Luulin, että näitä uutisia saadaan ihan jostain muualta kuin meidän tallistamme. Oli jotenkin niin hämmentävää, miten lampaillakin on vahva hoivavietti.
Ja joku ilo siitäkin, että lapset eivät olleet koulussa. Pääsivät antamaan tuttipullosta maitoa karitsoille.
Aivan kuin kaikki tallin asukkaat olisivat tienneet, mitä tapahtui.
Elvis on pienempi. Mutta elämää täynnä. Nenänpää on musta ja kaulassa on afrot.
Gabriel on oikeasti tyttö, mutta kun Ellen sen nimen keksi, se sai jäädä.
Gabrielin nenä on punainen, kuin possulla. Se on myös isompi kuin Elvis.
Gabrielilla ja Elviksellä oli vielä kolmas pieni sisarus, mutta se syntyi kuolleena. En voinut katsoa paljon, se oli varmaan ollut ilman elämää masussa jo pidemmän aikaa.
Syntymä ja kuolema ovat olleet läsnä yhdessä viikossa, joka on tuntunut vuodelta.
Pastori Duudson in memoriam. P oli jäänyt auton alle koivukujamme päässä poissa ollessamme.
En oikein vieläkään usko, että niin on. En tiennyt, että kissojakin voi rakastaa niin paljon. Pastori oli kissoista kesympi. Se, jota pienimmäiseni hoivasi koko ajan. Päikkäreitäkin nukuttiin vierekkäin.
Mutta elämä jatkuu: Peikko-kissa on pieniin päin.
Poikani pieni pyörii kuin karusellissa tuolillaan aamupalaa odotellessaan. Huutelee veljelleen; “pyhmä, pyhmä”.
Kaksivuotias on jotenkin niin toivoton, kun kaikki on aina ei. Hellyyttävällä tavalla ei.
Uusia elämän ihmeitä odotellessa menen talliin taas katsomaan, onko siellä kaikki hyvin.
Niin se vain on, viikkoon voi mahtua niin elämän ihmettä kuin menetyksiäkin. Se on ihmeellistä.
Voi, miten paljon iloa ja surua samaan hetkeen.. Kaunista ja ihanaa Teillä, Mirja!
hellanjestas sentään! Aivan ihastuttavia kuvia pienestä. ja väriläiskäkuvat piristi tätä päivää. Aivan mahtavat noi välitilan “laatat”
Ikean tooleissa vois vaikka nauttia arskaa pipo päässä.
Oi, miten liikuttava kirjoitus ja kuvat. Uutta rakkautta ja kaipausta. Kyllä ne lemmikkieläimet vaan tuovat isoja tunteita tullessaan..ja mennessään.
Ihania nuo lapset mariraidoissaan. Niin kodikasta teillä.
Ja vielä..
Mikä tuo upea keittiönjakkara on?
Hei!!
maalistervehdys,täälllä etelässä tuiskuaa lunta,märkää sellaista!!
Silmiin osui söpö kuva raitalapsista ja nuo valkoiset tuolit, mitä aion tulevaan kotiimme pihalle, voipi olla että mies sanoo ei. Saakohan niitä oransseina tai mustina…
eläimiin tosiaan voi kiintyä hirveästi, meillä vaan allergia estää kotieläimet, ja ihmisenalkuihinkin on kiintymys niin kova
Niin…pienen paikalla täällä. Ihan pienen pienen.
:):)
Nyt jo 1 vko ikää pikku karitsoilla..Hyvin on mennyt.
Tänään haaveilin siitä, että kesällä otetaan sellainen kuva, jossa olisi meidän koko jengi nelijalkaiset mukaan lukien.
Onnistuukohan?!:). Ehkä jos antaa porkkanat ja tikkarit pellolla suuhun..ja sanoo än yy tee nyt!!!
“Laatat” on kivat. Tykkään kovasti. Mulle koti taitaa olla sellainen, jossa ennakkoluulottomasti kokeilen kaikkea..hulluakin hullumpaa.
Niin se on aina ollut.
J, tarkoitit kai Seimin turkoosia Rinkituolia, joka on sekä baarijakkara, että syöttötuoli. Jälkimmäinen ensisijaisesti. Ne pyörii meillä ruokalassa, keittiössä, tietokoneen ja koulupöytien äärellä..
niin ja korkeajakkarana.
P, musta, lime vihreä ja valkoinen on värit. Oranssi on ollut muinoin. Mustaa ajattelin, mutta se oli mun silmissä jotenkin liian tekno. Lime laimea.
Päädyin valkoiseen, koska siihen jää paljon elämänjälkiä, ja ne vaan kaunistaa:). Kannatta olla liikkeellä pian, kun su tuli Ikean kesäfiilis-mainos, ja yl sen jälkeen ne menee heti.
Arkiluksusta; pihasaunasta tulleena. Mieletön usva tuolla.
Pakko, pakko singahtaa kameran kanssa..niin kaunista. Usva!!!
Minä suorastaan rakastuin tuohon kuvaan, jossa kissa ja lapset. (Vaikka kissoja inhoankin ja olen niille allerginen). Mutta ennen kaikkea tyttönne hiukset! Kuinka ihanat. Vaikka lienee selvittämistäkin. Ja kysymys: Millä maalilla maalasitte nuo laatat ja miten piti pohjustaa? Tosi kauniit tuli!
Onnea pienistä karitsoista! Tuli haikeaakin haikeampi mieli kun näin kuvat. Meillä on ensimmäinen kevät neljään vuoteen ettei ole lampaita eikä karitsoita. Olen ollut oikeastaan kiitollinen, sillä en tiedä olisinko jaksanut. Mutta luulen että olisin kuitenkin, sen verran se suloisuus antaa voimia! Hienoa että synnytys sujui hyvin, aina se ei mene niin. Minä jouduin ensimmäisenä keväänä kaivamaan mahasta karitsoita. Se oli kokemus.
Ihana kun olet päässyt viisivuotiaasi kanssa kahdestaan reissuun. Meilläkin on viisivuotias poika, ja osaan ottaa sen vuoksi osaa. On meillä kohta kaksivuotiaskin, tyttö. Hänessä on jotain samaa kuin teidän kaksivuotiaassanne. Täytyisi laittaa kuva tulemaan niin näkisit.
Ja tuo tunne, kun haluaa olla kotona, rauhassa ja omissa oloissaan. Ja sitten yks kaks täytyykin mennä johonkin. Miettii, että mikä minussa on vikana. Kun en osaa olla vain. Mutta kun on käynyt, osaa taas! Voimia ja ilon hetkiä elämäänne! (Ps. email-osoite ei ole käytössä)
Oi sitä onnea, kun karitsoita syntyy, ne on aivan ihanoita♥ Ja se emolampaan yninä karitsalle on ihan erilaista kuin mikään muu lampaan puhe, kanoilla oli sama – emon äänistä kuulin poikasten kuoriutuneen ennen kuin yksikään ilmestyi esiin emon sulkien alta:) Elämänmakuista elämää, niin kuin pitääkin on arkenne – sairasvuoteen jälkeen taas muistaa muutamana aamuna olla kiitollinen, kun kaikki nousevat terveinä ylös.
Ihana postaus taas! Näistä saa arkeen voimaa – kiitos. Ja voimia Pienten hoivaamiseen.
hei! ihania karitsaisia:) ja tunnelmia.tiedän, toistan itteeni:D
mulla on kevätmasis, joten blogi taukoilee. seuraan silti teitä muita ihania aktiivisesti<3
Ballo
Auringonkukka, siitä kuvasta tuli mullekin hurjan tärkeä. Letti täysin luonnontilassa, noin kauniin siitä saa, kun on 9 vee leikkaamatta:).
Seinä hiottu ja pohjamaalattu pariin kertaan alta. Päällä Miranolia.
ES, musta ei kyllä olisi ollut siihen. Nyt ainakin tuntuu. Vaikka kyllähän sitä kummasti toimii, sitten kun on tosi hätä. Söpöjä ovat.
Tärkeitä. Ihan niin, kuin jokainen, joka tähän “jengiin” kuuluu:).
Inkivääri, läheltä ymmärrät..
Outi, kiitos. Nyt jo tuttipullo-aika ohitettu, sylitellään vaan. Kasvavat ihan, kuin vauvat, vauhdilla.
Ballo, täällä taitaa olla toinen joka taipuu enempi kevät- , kuin syysmasiksen puolelle. Tänä keväänä olen vain unohtanut synkistyä.
Niinkin voi käydä:). Voi paremmin!
m.
Ihania eläimiä teillä! Voisipa itsekin asua maalla ja pitää kaikenlaisia elämiä!
Kaikissa vastasyntyneissä on jotain ihmeellistä ja niin ihanaa… Niin ihmisten kuin eläinten lapsissa…
Suloisia karitsoita 
ja muutenkin taas niin ihania kuvia! 
tuunpa aina hyvälle tuulelle täällä! kreisijä värejä ja pehmeetä menoa.
Kylläpä siellä tapahtuu, upeita kuvia, värejä, valkeaa, elämää ja kuolemaa, koko kirjo! Tosi mukava blogi sinulla, en vain ole saanut aikaiseksi kommentoitua aiemmin.
Thanks S, S, E ja S. Tyttö kylmän maan..Terveisiä Lappiin. Joku pala sydämestäni on aina siellä.
m.
Voi, maailman ihanimmat hiukset tytölläsi tuossa viimeisessä kuvassa, olen kateellinen!
Aivan niin kauniita kuvia. Elämisen makuista elämää koulun piirissä.
Ihmisen tulee tehdä ja lähteä, hypätä matkaan, kun matka kutsuu.
Elätte todeksi miun unelmaa.ü
Sain vinkin käydä kurkkaamassa tätä blogia,
sillä Lapin reissukuvissa oli kuva miun näyttelystä.ü
Kiva sattuma.
Pääsiäisalun terveisiä Rovaniemen maisemista!
Oi, oi S, mikä sattuma. Se oli niin kaunis, puhutteleva se näyttely.
- Hiljaisuus.
En unohda.
Voi hyvin,m.