Kuva Sanna Annukka
Puoli vuotta pian bloggarin pestiä takanapäin. Aika on juossut. On ehtinyt tapahtua niin paljon. Summa summarum: parasta ehdottomasti tässä kaikessa on elämäntapamuutos, jonka tämän kodin mukana saimme. Toivon, että se on jättänyt jo lähtemättömät jäljet minuun. Sanna Annukan Sielulintu, rakkautta, tunnetta ensi kohtaamisestamme asti.
Pimeää aamulla, pimeää illalla. Aurinko on ihme.
Kuva Sirpa Lehtikangas
Erämaassa, matkalla. Taiteilijan näkemys kuvaa niin hyvin minun matkaani. Kerros kerrokselta. Jos sinulla on tyhjiä seiniä, suosittelen!
Kuva Eeva-Kaisa Timlin
Kylmää. Hyytävää. Huopa tuo lämpöa, pehmeyttä. Eeva-Kaisa Timlinin teos Lastut on minulle rakas. Yhteistyömme alkoi kun äänet kaipasi akustista vaimentajaa. Samalla syntyi myös ystävyys ja kummius.
Kuva Sirpa Lehtikangas
Kaamoksessa mieli kaipaa kesään.
Kuva Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 oy
Ai, tätä fiilistä! Tykkään. Tykkään. Arkkitehtitoimisto kanttia2:sta on ollut helppo suositella. Meillä oli ihana yhteistyö, joka jossain muodossa aina vain jatkuu, vaikka elämäntilanteet muuttuu.
Kuva Sirpa Lehtikangas
Elämä on pannut minut miettimään, olenko omalla maallani täällä. Riittääkö, että lähellä on ihanaa. Pitääkö minun riittää muuallekin. Kotia, kun ei voi viedä mukanaan. Jotenkin vapauduin, kun luin sunnuntain lehdestä; “Ei ole itsekästä tiedostaa, mitä elämässä haluaa. Se on paremminkin itsekunnioitusta. Itsetutkistelun avulla pääsee pitemmälle kuin täyttämällä arkensa hälyllä ja kiireellä.”
Meidän lapsia on jo useampana jouluna lahjottu toisenlaisilla lahjoilla. Olemme myös antaneet niitä läheisillemme. Sen huomaa, että tässä materialistisessa ajassa kaikki eivät ymmärrä niiden päälle. Jos lahjan perille meneminen mietityttää, ja muutenkin, kannattaa katsoa:
En ole tiennyt, mitä eläinrakkaus on. Olen vain aavistanut. Nyt tiedän. Tunnen sen.
Melkeinpä päivittäin me kärrytellään.
Ja pienin nukahtaa aina. Siinä kyydissä on aikaa ajatuksille.
Pakkanen kangas. Mun jouluverhoni keittiössä.
Maanantai. Taas maanantai. Toivotaan, että tämä viikko toisi vihdoin vastauksia. On vain hyviä sellaisia.
Viikonloppuna joimme monta kuppia kuumaa. Ja juttelimme.
Maanantai-aamun lehti oli kovin myötätunteinen; “Tämä päivä kismittää. Maanantaista nauttimiseen kannattaa panostaa etukäteen.”
Tämäkään postaus ei jättänyt kylmäksi. Tuli taas sellainen tunne, että wau! Kiitos!
Hei!
maanantait ovat kyllä tehtyjä niin saamattomiksi välillä että miettii eikö vkl:sta saanutkaan voimia ja energiaa,
monesti pusken maanantaina jotain erilaista, tekemällä unohtaa sen saamattomuuden ja tuleekin alkuenergiaa muihinkin päiviin…
Mahtava lumikuva poniajelusta…meillä oli lapsena poni lainassa tallilta ja ei se heppa saanut sinä päivänä hetkenkään rauhaa kun sitä hoivattiin ja vähän ratsastettiin ja vähän ajettiinkin…
Etuoikeus saada olla kotona, ja nauttia siitä täysillä. Itse koen hetkien lentävän niin nopeaa etten meinaa millään sopeutua uuteen…. Aika menee nopeampaa kuin ajatukseni.
Marrasterveisin
Pakkanen näyttää loistavalta jouluverholta! Ja poniajelu ihanalta!
Juuri tänä aamuna tilasin kummilapsille toisenlaiset joululahjat. Viisi vuotta World Vision-kummiutta takana, tuntuu mukavalta tehdä edes vähäsen hyvää.
Ihanalta näyttää talvinen poniajelu!
Ihastuin tähän elämänmakuiseen blogiisi ja kahlasin sen lähes kerralla läpi
Kiitos Tiina!
Kiitos Rilla, niin minustakin:).
Kiitos, Jonna! Pakkanen on kaunis. Värit ja puhtaus siinä. Se on kuin iki-oma punatulkkupuu:).
Päivi, kiitos Marrasterveisistä. Paljon tärkeitä, tuttuja ajatuksia. Näin on hyvä nyt.
Kehrä, kiitos!
Tutun näköiset huopalastut.