Terveiset muotoiluseminaarista Oulun teatterilta. Muodosta elinvoimaa -teeman ympärille koottu seminaari viime viikonvaihteessa oli niin mukava; hyvässä seurassa.

Teatterirakennus on niin kaunis, että silmä lepää. Betonin karheus. Muistoja, muistoja. Meillä on ollut puinen koti, jolla oli betoninen sydän. Jostain kumman syystä sitä suunnitellessamme minulla oli päähänpinttymä, ettei yhtään laattaa koko taloon. Pidin pääni, siinäkin. Enkä katunut!

Vanhaan kouluun ei niin vain laiteta betoneja seiniin. Tai ehkä voisikin laittaa, jos jaksaisi mutkitella loputtomiin. Olen kai jo liian vanha ja väsynyt, tai sitten vain mukavuudenhaluinen. Tai juuri nyt tuskastuneempi kuin koskaan siihen, kun tuntuu, että ei tapahdu mitään.  Vaikka tapahtuu kuitenkin, töitä tehdään, joka ilta aina vaan.

Oulun teatterin vessassa oli kauniita tuoleja, ja ihana lattia. Pukkilalta löytyy vastaavia. Mutta remppaajan budjetti on toinen, kuin rakentajan.

Mietin, että jos kerran laattalattia, niin vähintäänkin shakkiruutu. Toisena vaihtoehtona vielä kummittelee betonin ja hiekan seos. Sen luonnollisuudesta pidän.

Oulussa tapasin Outi Puron, Mum’sin emon. Toivoin Helsingistä palattuani kuulevani lisää sinusta Outi. Eikä mennyt, kuin muutama viikko, kun sain jo rutistaa sinua. Arvasin, että löydämme toisemme.

Oli vaikuttavaa olla suuren hiljaisuuden keskellä ja kuunnella tarinaasi, Outi. Sitä, miten kaikki lähti siitä, kun olit taiteilijaäiti, leivoit pullaa siellä ja täällä.

Nyt pullasta on tullut kassi. Mum`s helping mums. Ja sen ansiosta afrikkalaiset naiset saavat tehdä töitään samalla, kun huolehtivat lapsistaan. Pystyvät elämään.

Treffit ovat joka torstai Mielie-pajalla. Siellä afrikkalaisnaiset saavat materiaalit työhönsä, tehdyt työt tarkistetaan, ja siellä he saavat myös palkkansa.

Tässä kuvassa on dyykattu pulloja roskiksista. Seuraavaksi ne pestään. Ja sen jälkeen niistä syntyy taiteilijan käsissä ensin yksi valaisin, sitten toinen roskien jämistä ja ehkä vielä kolmas lopuista jämistä.

Mum`s ei toteuta vain vastuuta ihmisestä, vaan kantaa huolta myös maailmasta. “Linnut saavat lentää rauhassa taivaalla” sanoi Outi. Mum`s ei lennä, vaan tuotteet matkaavat luoksemme laivalla.

Oulussa tapasin myös vaatesuunnittelijaguru Tiia Vanhatapion, joka kertoi toisenlaisen tarinan. Pohjoinen mytologia kulki mukana poron sarvina, ja juurina pohjoisesta Suomesta. On jotain tärkeää, josta ammentaa.

Vanhatapion uusi printti. Ensimmäinen. Se näyttäytyy katsojalleen juuri niin kuin sen haluaa nähdä.

Jos en olisi jo onnellisesti naimisissa. Ihastuisin tähän! Kaunis!

Tämäkin. Puhdas. Viaton.

Kolmas vaikuttava kuunneltava oli Antti Putkonen. Ehkä te tiedätte tästä oululaistaiteilijasta enemmän.

Ensin oli Nahi, sitten Kooma, Kersa ja nyt viimeisimpänä Yrjö Henrikki. Antti Yrjö Henrikki Putkonen. Ei vähempää eikä enempää. Tuon tarinan kuultuaan tunsi läheltä sen, miten designalan yrittäjää ei päästetä helpolla.

Täytyy olla mieletön vimma tehdä sitä, mihin uskoo. Täytyy olla jääräpäinen, rohkea, lannistumaton, jotta voi ehkä kokea saman kuin  Outi, Antti ja Tiia. Elämän onnellisimman päivän. Tuntea, että tähän juttuun uskovat muutkin kuin minä.

Kotimatkalle Marimekon ikkunoiden kautta. Sinne syntyi taas uutta. Yhdessä ikkunassa fiilisteltiin jo tulevaa. Meidän faarien varpaita on lämmittänyt jo useamman vuoden Muhoksen villan sukat.

Vaikka ihana oli lähteä, parasta oli palata.

Kortiton (autoton) kuukausi takana. Eikä tehnyt tiukkaakaan. Tuntuu niin hyvältä, että on koti, keskeneräisenäkin sellainen, että sieltä ei tee mieli pois.

Keittiön leivinuuni sai mustaa sprayta pintaansa jo aikoja sitten. Leivinuunin kyljessä on kiva fläppitaulu. Sellainen rosoinen, jossa tuntuu elämä.

Ellen teki Ansan koulussa.

Lättyjä nälkään.

Tällä viikolla kellot eivät soi. Kellotonta arkea kaamoksessa. Syyslomaa.

Serkkuvierailuja puolin ja toisin. Meillä on kolme ihanaa tyttöä.

Ei vain lapsilla ja eläimillä, vaan myös aikuisilla oli mukavaa.

Lumi tuli ja aurinko keskellä iloa.

ja elämää.

Matalapaineinen maanantai. Ei remppaväsymystä – vielä, mutta toivottomuutta ja ajanpuutetta kyllä. Mies kysyy, joko olen suunnitellut, mitä mihinkin tulee. En vielä, vastaan. En vieläkään. Minulla luovuus kumpuaa levossa. Mutta nyt vaan tuulista, kylmää, harmaata, märkää ja pimeää. Kiiruhtamista.

Maanantaisin pitäisi aina paistaa aurinko. Ainakin, jos minä saisin päättää.

Kynttilät ovat palaneet koko päivän. Ja me on vain koetettu tehdä tästä päivästa parempi, kuin mitä se olisi muuten ollut. Muistoissa pitkä, kirpeä kävelylenkki tuulessa lapsuudenystävän kanssa.

Olimme viikonloppuna juhlimassa jälleen, tällä kertaa häitä. Juhlahumussa tapasin naisen; sellaisen jonka myös vanha koulu oli koukuttanut . Hän valoi meihin uskoa. Kehui “pyykkiparatiisiaan”.. Siitä tämä kaunis nimitys kodinhoitohuone-projektillemme, joka mutkitellen etenee. Nyt tuntuu, että etanavauhtia. On ollut niin paljon meistä riippumattomia tekijöitä, jotka ovat jarruttaneet tätä matkaa.

Lastulevykaapit vanhasta “opettajien asuntolan” keittiöstä on lempattu pihalle, samoin lattialankut. Nyt lentää sahanpuru, jota riittää .

Pyykkiparatiisia odotellessa kodinhoitohuoneemme kaapistot majailee pirtissä. Vanhat Värtsilän tehtaan kaapit ovat parhaat, mitä minulla on koskaan ollut. Jokaisella on oma kaappinsa, samoin urheilu-, remppa- ja juhlavaatteilla yms on omansa. Kun paita tulee pyykistä, se pääsee suoraan “pesulahenkaariin” ja kaappiin. On puhdas ja sileä. Tässä elämässä, kun on joutunut unohtamaan sen “normaali-elämään” kuuluvan silittämisen. Yhdessä kaapissa, kaapissa, josta tuli mieheni oma, on osuvat tekstit valmiina, muistona sen entisestä elämästä.

Päikkäreillä.

Lapset leikkii ja äiti kuvaa. Niin se useimmiten on. Parhaat kuvat ovat eletystä elämästä. Arki ja keskeneräisyys on kaunista.

Ferm livingin päivyriä (Gaudete Kidsistä) asennettiin tovi koko perheen voimin. Se ei ole vaan kalenteri, vaaan se on kuin maisema, joka elää, ja kertoo tarinaa. Tykkään!

Lintu, joka lensi meille kalenterin mukana pääsi sähköpäätauluun..

Viisivuotias sai kummiltaan Reinot. “Onni alkaa lämpimistä jaloista”:). Nukkuu nytkin Reinonsa jalassaan..

Kotoilua. Sitä tavallista hyvää.

Aurinko-ikävässäni matkaan valohoitoa saamaan Elsan huoneeseen.

Ihanan tytön ihana pesä. Aurinkoinen.

Rempan keskeltä juhlimaan.

Tällä kertaa häihin. Ensi viikonloppuna hautajaisiin. Elämänpolkua kokemassa.

Saimme häistä tärkeän vieraan. Kenialaisen ystävämme. Sunnuntaipäivässä oli niin ihana tunnelma, että olisi mieli tehnyt jäädä siihen. Uutta vierailuasi odotellen.

Borta bra men hemma best. -Joku sanoi sen vasta, mutta minä toistan sen taas.

Niin tarpeen oli iki-ikioma loma. Maisemanvaihdos. Sen jälkeen, kun muutimme kauemmas Helsingistä, en ole kaivannut enään ulkomaanmatkoja. Vaan Helsinkiin. Aina Helsinkiin. Hetki riittää. Mutta se hetki on tärkeä.

“Sinisten sappaiden” seurassa lauantai. Ihana päivä. Hektinen, kuin aina. Kun kaksi hullua ovat yhtä.

Graffitit; -toiselle ne on rumaa sotkemista. Minulle ne on taidetta. Entisessä kodissa oli koko seinä graffitin peitossa. Nyt haaveilen pakaste-arkusta, joka olisi täynnä tuota tuttua taidetta.

Vanha Fiskamin vihreä pata tarttui mukaan kirpulta.

Formverkin ihana palvelija:). Sieltä löysin luudan, joka sopii tähän päivään, ja jota meidän keittiömme kaipaa.

Loftiksen oven takana olen ollut jo kaksi kertaa, niin nytkin.

Design forum shop.

Ekberg. Opiskeluaikojen työpaikka. Oi, niitä aikoja! Silloin meillä oli aina pullaa:). Ja vieraatkin sai viinereitä. Jättebra!

Gaudete Kids Fredalla. Uusi ilme, ja sen takana sama ihana Anna. Sieltä löytyy näitä kauniita bambujakkaroita.

Weekday -sielä oli happeningia.

Marimekon ja Mum`sin yhteistyö. Outi Puro, et jätä minua rauhaan, ennen kuin kuulen lisää:).

Pino, ja mukavat siskokset siellä. Säkki, pestävä. Kaikkea ajelehtivaa varten. Aidon materiaalin tuntu kiehtoo. Säkkejä oli harmaita ja mustiakin. Mutta tämä naturel on ehdottomasti paras.

Helsingissä oli niin kaunista, että sitä ei voinut olla huomaamatta. Valtavia puita. Punaisen ja keltasen sävyjä. Äiti otti taas luokseen. Piti hyvänä.

Pikku Miio nukkui, kun piipahdin. Mutta koti oli kaunis. Funkkis kiehtoo. Tulihan lentosuukko perille? P.s.Tämä koti Espoossa on pian vuokrattavissa..:)

Kotona jälleen. Huokasin, kun pääsin. Siihen loppui kiire. Vaikka arki tulikin armotta vastaan.. Tiedättehän te tuon tunteen; on kuin uuden loman tarpeessa.

Kaivuri on möyrinyt maallamme viikon päivät. Hyvä tulee. Nyt alan jo uskoa siihen. Pojillle “makein” juttu oli kaivuri-Maken ehdotus; tehdään oma mäki. Ja vielä “paippi” siihen. Ai, miten täällä toivotaan lunta.

Aarteella aarre.

Saimme teltta-pussilakanat. Joulua kotiin, ystävä sanoi. Hullutellen, punaista campingia keskellä talvea. Kaunis mustaa lattia vasten, ja juuri niin hullunkurinen, että kunhan se Joulu koittaa, näiden pesässä paapataan .

Tytöt ovat aloittaneet taidemaalauksen. Vihdoin saan sitä, mitä olen muuttomme jälkeen niin kaivannutkin. Lasten käden jälkiä. Niissä tuntuu elämä. Se, mikä on tärkeää. Tässä on Seebra.

Interiör Innovation Award palkinnon saanut Roo-säkkituoli on Ulla Koskisen suunnittelema, tässä Sanna Annukan kuosissa.

Elsan mielessä on Toivo-lammas. Tässä lampaiden taivas.

Ferm livingin kalenteri on Gaudete Kidisistä.

Samoin pupu ja bambi Helsingin tuliaisia sieltä. Valoa pimeään. Bambi on aivan suloinen omalla paikalllaan poikien huoneessa, jossa metsä-teema puhuttelee. Ankka-valaisinkin on matkalla. Tulee joskus.

Poikien toive toteutui. Lumi tuli. Vaikka suli..toi toivoa pimeään.

On ollut hyvä ilta. Mukava. Tavallinen. Seinän takana taas paukkuu. Lautalattia saa kyytiä. Ilman kodinhoitohuonetta ja suihkua on pärjätty. On taas opeteltu sitä, että kaikkea ei voi saada. Ja aika vähän on se, mitä todella tarvitsee, ja millä oikeasti on väliä. Eipähän tarvitse lähteä Hotjoogaan, kun pihasauna lämpiää omalla pihalla. Mieli lepää, kun pimeän tähtitaivaan alla saa kävellä sinne, ja palata uudestisyntyneenä kotiin.